Kai tässä jotain pitää sanoa, miksi halusin julkaista ajatuksiani? Olen 43-vuotias istumatyötä tekevä nainen, jonka selkä hajosi totaalisesti vuonna 2010. Välilevynpullistumia, vanhoja murtumia, sähköttäviä hermoja ja rankka kipulääkitys. Ihan kaikki tuli tutuksi. Myös se, millaiseksi elämä menee, kun liikuntakyky on vaarassa hävitä kotonaan. Minulle kerrottiin, että kroonistunut kipu tulisi olemaan kanssani, aina. Päätin, että toisin tulee käymään. Ja hain itse itselleni apua. Päätin kuntoutua. Tahdoin parantua, ja tänä päivänä voin paremmin kuin viisi vuotta sitten. 

Tämä blogi tulee ehkä kertomaan elämänilosta, myös niistä onnen pienistä pisaroista, joista päätin nauttia. Prosessin aikana muutuin itsekin, henkisesti. Tai mistä minä vielä tiedän, mistä tulen kirjoittamaan? Uskon, että kroonisesta kivusta ja selkäongelmista kärsivät, voisivat saada ideoita omaan jaksamiseen kokemuksistani. 

Tänä päivänä istun helposti 12h päiviä, ehkä uskonut tälläistä enää näkeväni. Liikun paljon; käyn kuntosalilla, spinning-tunneilla, hiihdän, lenkkeilen, kävelen luonnossa ja samalla valokuvaan. Hyvinvoinnista ja terveydestä on tullut elämäntapa. Meillä ei syödä eineksiä;ruoka valmistetaan kotona ja myös sillä on suuri merkitys, ihan koko perheen hyvinvointiin. 

Suurin apu pahimmassa vaiheessa minulle oli ehkäpä jäsenkorjaus. Kehoni on ollut kovilla muutenkin, vatsaani on leikelty synnynnäisten ongelmien takia useita kertoja. Rankani oli jo valmiiksi väärässä asennossa, kun selässä rysähti ensimmäisen kerran. Jäsenkorjaus oli keholle hellää hoivaa, ja kokonaisvaltaista hoitoa. En osaa selittää asiaa, mutta ajatuksetkin jäsentyivät toisella tavalla. Toki suuri syy on siinä, että kivun sai pois. Kipu muuttaa ihmistä, sen voin allekirjoittaa, Eikä ainakaan parempaan suuntaan, jos kuukausiin ei saa kipuilultaan nukuttua. 

Mutta tässä taustaa, näin aluksi. Mukavaa päivää sinulle.